Aitoutumisen aika

Ainutlaatuinen, alkuperäinen, aito sinä. Todellinen, jäljittelemätön olemus. Paluuta juurille, elämän lähteelle. 

Nykyään puhutaan paljon ruoan merkityksestä ja alkuperästä, mutta entä ihmisen merkityksestä, alkuperästä? Kuka on alkuperäisin, luomu sinä? 

Elämme henkisen heräämisen aikakautta, aitoutumisen aikaa. Ihmiset etsivät parempaa tasapainoa henkisen ja fyysisen maailman, arjen ja ajattoman välille ja raivaavat tilaa uudelle todellisuudelle. Monella on tahto tulla nähdyksi ja tuoda kerrostumien takainen itse ja todellisempi sisin esiin, oli kyse sitten parisuhteesta, seksistä, työstä, ihmissuhteista, fyysisestä ympäristöstä, suhteesta ruokaan tai omaan kehoon.

Aitoutuminen on sisäinen tila, jossa ihminen etsii luontaista tasapainoaan. Prosessia ohjaa ainutkertaisena toteutuva elämänvoima, joka on olemassa kaikille tasapuolisesti. Aitoutumisessa ihmisestä jää jäljelle vain olennaisin. Hän luopuu itse tai elämän riisumana turhasta. Kun sekä fyysiset että henkiset taakat vähenevät, ihminen on valmiimpi toimimaan sisimpänsä ehdoilla, elävässä suhteessa ympäristöönsä. Hän on vapaampi ilmaisemaan itsensä ja pääsemään lähemmäs tarkoitustaan. Tämä edellyttää sekä nöyrtymistä elämän edessä, että omien vahvuuksien ja monipuolisen osaamisen haltuunottoa.

Luonnollinen prosessi

Aitoutumisen energia on virtaavaa, vallatonta ja voimakasta. Se voi olla myös hyvin hienovaraista ja koskettavaa. Se ei mahdu formaattiin, eikä se aina kunnioita standardeja. Se ei kumarra koulutuksia, arvoja, eikä asemia, sillä ihmisen kantama rooli ei ole koko totuus. Rooli luo näennäisen turvan ja raamit kanssakäymiselle, mutta usein se myös sokaisee. Kuka olen nimen, ammatin ja tarinani takana?

Elämänvoiman kanssa yhteydessä oleminen oikoo mutkia ja väärinymmärryksiä ja vahvistaa aitoutumista. Aitoutuminen onkin ennen kaikkea luonnollinen prosessi. Ei mietitty, hillitty tai hallittu asia. Siinä on samaa voimaa kuin syntymässä. Kysyykö syntymä milloin ja miten haluaisimme sen tapahtuvan? Vai tapahtuuko vaan? Syntymää voi yrittää estää tapahtumasta, vastustaa sitä ja tehdä sen vaikeammaksi, mutta tulee hetki, jolloin ei voi enää sulkea silmiä ja piiloutua elämältä.

Aitoutumisen elämänvoima vie ihmisen mennessään, jokaisen tavallaan. Se ei johda vuoren huipulle, vaan siihen mistä lähdettiin, ja tullaan aina lähtemään. Tähän hetkeen. Kehon tuntemuksiin ja aistien hiljaiseen (tai äänekkääseen) viisauteen.

Mieti lasta. Lapsi on täydessä kontaktissa elämän kanssa, eikä hallitse ja hillitse päätoimisesti. Hän elää. Hän ilmaisee itsensä, tuntee täysillä ja virtaa. Hän hyppii, tanssii, huutaa, juoksee, hyräilee, laulaa, piirtää, maalaa, luo – mitä tahansa, jotta energia liikkuisi. Ei hän jämähdä paikalleen.

Kun lapsi kasvaa, uudet aluevaltaukset odottavat. Jos hän saa kasvaa itseään toteuttaen, hyvässä ohjauksessa, hän voi ottaa ainutlaatuiset taitonsa ja elämän suomat lahjat haltuun jo nuorena. Muodollisen koulutuksen ja työpaikkojen haun rinnalla ihmisellä on koko ajan edessään myös elämän ainutlaatuisissa hetkissä tarjoama koulutus. Ihminen voi astua elämän palvelukseen, aidon elämänsä tehtäviin jo nuorena, toteuttamaan elämänsä suunnitelmaa.

Herkkää voimaa

Välillä suru ja toivottomuus valtaavat aitoutuvan. Sitten ilo ja toivo taas nostavat naivisti, joskus uhkarohkeastikin päätään. Anna uuden tulla, älä tukeudu vanhaan! Jos yrität puristaa uutta vanhaan malliin, se ei siihen mahdu, ei sopeudu. Uudelle on oltava uudet tiet, ja ne tiet aukeavat vain kävelemällä siellä missä ei ole ennen kävelty. Kartoittaessasi uutta henkistä manteretta, luot tilaa, karttoja ja johtolankoja sekä itsellesi että toisille.

Aitoutuminen kehottaa: katso, avaa silmäsi. Lue elämän tarjoilemat viestit. Kuuntele. Elämä on kohdattava suoraan, jotta voisi lukea sen kaikki sävyt. Aistimiseen tarvitaan sekä herkkyyttä että rohkeutta. Nöyrästä kunnioituksesta elämää kohtaan nousee voima, jota ei voida pysäyttää.

Teksti: Susanna Erätuli

 

Aitoutuminen -sanan merkityksistä:

Pohjolan modernit mystikot ja uuden arjen ihmiset, joiden tehtävänä on yhdistää aiempaa täydemmin hengen ja materian ulottuvuudet elämässään, ansaitsevat käyttöönsä sanan, joka kuvaa ‘valaistumista’ paremmin nykyaikaa, sopii länsimaiseen maailmankuvaan sekä antaa todemman kuvan siitä henkisestä todellisuudesta, jota tuon sanan on tarkoitus kuvata. Aitoutuminen onkin jotain todellista ja mahdollista ja minusta se sopii myös oman kulttuurimme traditioihin.

Omien esivanhempieni joukossa on sekä sanojen keksijöitä että henkisen todellisuuden muovaajia. Koen molemmat asiat osaksi myös omaa tehtävääni. Aitoutuminen on sana, jonka keksin pari vuotta sitten kuvaamaan jotain sellaista, jonka ympärilläni olevista ihmisistä tunnistin. En löytänyt sanaa googlaamallakaan mistään, mutta minusta sana kuvaa hyvin ajankohtaista ilmiötä. Sitä, että ihminen on yhtä sielunsa kanssa ja kykenee ilmaisemaan sen vilpittömällä tavalla, yhteydessä sekä ympäristöön että elämää ylläpitäviin voimiin. Tämä toteutuu usein vain hetkittäin. Kuitenkin sitä useammin, mitä rehellisemmin elämän on valmis kohtaamaan.

Meitä etsijöitä ja löytäjiä on monenlaisia. Raivaamme yhteyttä omaan olemukseen, ikuiseen ja toisiimme - sanoja, kokemuksia, konsepteja ja uskontojakin suuntaviittoinaan käyttäen. Usein niistä ei ole apua. Se mitä tässä ajassa ja kaikissa muissakin aikakausissa kuitenkin ihan varmasti tarvitaan, on ihmisiä, jotka pitävät alkuperäisen puolta itsessään ja toisissaan. Ei imagon tai dogman vuoksi, vaan ihan oikeasti. Aitoutuminen on siksikin ‘valaistumista’ parempi sana, että se pitää sisällään siitä kiinnostuneen ihmisen kaikkineen – oli hän minkälainen tahansa juuri nyt. Se ei luo estettä tai tavoitetta nykyisen ja tulevan välille. Koska se on prosessi, se pitää sisällään tämän hetken kautta myös kaikki muut potentiaaliset hetket, jotka ihmisessä voivat olla tai ovat ikinä olleet.

Sana ‘valaistuminen’ ei oikein sovi suomalaiseen suuhun. Sanaa ei voi käyttää, jos haluaa vaikuttaa selväjärkiseltä, koska se herättää nopeasti ennakkoluuloja ja vääriä mielikuvia. Se luo tunteen kaukaisesta tietäjästä, ja muutenkin jostain saavuttamattomasta, arkielämää pakenevasta ja itseä korostavasta, joka ei sovi luontoa, luonnollisuutta ja aitoutta arvostavalle. Kaikki se mitä olen tähän mennessä ymmärtänyt ‘valaistumisesta’ on kuitenkin tässä hetkessä olevaa, elämän kaikkineen hyväksyvää, huumorintajuista, itsen taakse asettumista, ja kaiken yhteyden tunnustavaa olemista. Se on nimenomaan todeksi tulemista, lapsenkaltaiseksi, mutta vastuulliseksi syntymistä, tuoretta yhteyttä elämään. Se on paljosta luopumista ja uuden syntymistä tyhjään mieleen ja sydämeen. Silloin tapahtuu ennen näkemätöntä eheytymistä, vanhojen roolien kuihtumista tai niiden ylläpitämisen mahdottomuutta. Kuten lapset parhaimmillaan, myös aitoutunut aikuinen on täynnä elämänvoimaa, tervettä innostusta, pelottomuutta ja luovuutta.

-Susanna